9.12.2019

Ohje 6:lle
Valmistusaika: 45 min

n. 900 g Flank Steak -fileetä
3 tl hienoa merisuolaa
3 tl pippurisekoitusta
0,5 dl rypsiöljyä tai kirkastettua voita paistamiseen
Digitaalinen paistomittari
Chimichurri-kastiketta
Sormisuolaa makusi mukaan pinnalle

Ota liha huoneenlämpöön ja mausta se suolalla sekä pippuriseoksella. Anna lihan maustua 30 minuutin ajan ja paista sen jälkeen kuumalla pannulla väri molemmille puolille. Nosta filee uunivuokaan ja työnnä paistomittari keskikohtaan fileetä.

Kypsennä 100°C uunissa, kunnes sisälämpö on 53-54 astetta. Nosta uunivuoka pois uunista ja anna lihan vetäytyä n. 5 minuuttia ennen tarjoilemista.

Lusikoi chimichurri-kastiketta hieman lihan päälle ja leikkaa sen jälkeen se ohuiksi viipaleiksi poikkisyin tarjolle. Ripottele sormisuolaa pinnalle makusi mukaan.

Chimichurri-kastike

1 dl persiljaa hienonnettuna
1 dl korianteria hienonnettuna
2 tl kuivattua oreganoa
3 valkosipulinkynttä kuorittuna
1 tuore vihreä chili
1 dl oliiviöljyä
0,5 dl valkoviinietikkaa
1 tl suolaa
2 tl ruoko- tai fariinisokeria

Kaada kaikki raaka-aineet tehosekoittimeen ja sekoita ne keskenään. Tarkista maku ja lisää tarvittaessa chiliä tai suolaa maun lisäämiseksi. Valele kastiketta lihan päälle ja laita loppu kastike kulhoon tarjolle.

Viinisuosituksemme:

Castillo Murviedro Tempranillo