Togni on perheomisteinen yhtiö jo kolmannessa sukupolvessa ja he tuottavat viinien lisäksi myös kivennäisvettä sekä olutta.

Togni Spa on Italialainen viinitalo, joka sijaitsee Marchen alueella. Togni on perheomisteinen yhtiö jo kolmannessa sukupolvessa ja he tuottavat viinien lisäksi myös kivennäisvettä sekä olutta. Togni on viime vuosina investoinut huomattavasti teknologiaan ja he pyrkivätkin luomaan uusia valmistusmenetelmiä sekä seuraavat markkinoiden trendejä aktiivisesti.

Togni-tarina alkaa 1950-luvulla Anconan maakunnassa, Serra San Quiricossa, joka on poikkeuksellinen alue Italian keskiössä. Luigi Togni päätti perustaa Vinicola Togni Companyn. Näin alkoi kuohuviinituotanto, jolle yhtiö keskittyi huomionsa ensimmäisten kymmenen toimintavuoden aikana pelkästään. Vuonna 1960 yhtiö päätti päästä kivennäisvesimarkkinoille ostamalla ensimmäisen lähteen Marchen  Apenniinien sydämessä ja aloittamalla näin veden valmistuksen.

Kuvassa vasemmalta oikealle Paolo, Luigi ja Paola Togni.

Palaa tuottajahakuun →