Domaine André Lorentz, mahtava rakkaustarina!

Viininviljelijän poika André Lorenze oli alunperin kotoisin Etelä-Alsacesta. Hän luopui omasta perinnöstään elämänsä rakkauden – Andrée’n vuoksi, joka oli Barrin Klipfel House’ n perillinen.

Valittuaan rakkauden, tämä Etelä-Reinin siirtolainen päätti 50-luvulla jatkaa työtään omalla sukunimellään.

Kuitenkaan Lorentzin nimen käyttö Barr’ssa ei ollut yksinkertaista. Nimi oli tuolloin hyvin tunnettu Reinin alajuoksulla. Tuohon aikaan nimillä oli vahva identiteetti omilla synnyinsijoillaan, ja alueelle muuttaneisiin suhtauduttiin suurella epäluulolla.

Loistavana urheilijana, Andrella on paloa haasteisiin.

Ranskan Viiniakatemian jäsenenä hän antoi viinitalolle uutta virtaa kehittämällä uusia moderneja kaupallisia näkökohtia. Hän myös alkoi markkinoida merkittävästi Alsacen viinejä sekä koti-, että ulkomailla.

André Lorentz hyväksyttiin pikkuhiljaa Barrin viininviljelijöiden joukkoon. Hänen uutteruus ja hyväntahtoisuus, sekä palava rakkautensa alueelta kotoisin olevaan vaimoonsa sulatti kanssaviljelijöiden sydämet.

Hän myös avasi alueen ensimmäisen  viinikellarin viininystävien käyttöön, jota hänen vaimonsa menestyksekkäästi johti.

Hänen yksityinen kokoelmansa Alsacessa on uniikki. Se sisältää laajan valikoiman viininviljelylaitteita koko viiniin liittyvän kaupan kehityksen ajoilta. Hän aloitti tämän työn kuherruskuukautenaan ja jatkoi sitä koko elämänsä loppuun saakka.

Tämä suuri keräilijä jätti maailmanperinnöksi rutkasti viinihistoriaa ja rakkautta!

Barr sijaitsee aivan keskellä Alsacea.

Sen hedelmäisen maaperän salaisuus on sen monimuotoisuus, joka antaa André Lorantzin viineille niiden uniikin harmoonisen tyylin ja rakenteen.

Viinitila koostuu 30:sta hehtaarista ja köynnökset ovat  keskimäärin 20 vuotiaita.

Tilalla viljellään kaikkia Alsacen päälajikkeita.

isintheheartofAlsace.Thevineyardischaracterizedbyadiversityofsoilsandorientationswhichgivetheestatewinestheiruniquecomplexity

Palaa tuottajahakuun →