Ajankohtaista
Vuoden samppanja Taittinger Nocturne Sec
18.3.2023 ∙ Hedon
4.12.2019
Ohje 8:lle tortillalle
Valmistusaika: 45 min
400 g Flank Steak fileetä
2-3 rkl tacomausteseosta
1 tl hienoa merisuolaa
8 keskikokoista tortillaa
n. 60 g sydänsalaattia
200 g maustettua ranskankermaa
Koristeluun:
1 marinoitu punasipuli
50 g fetajuustoa
1 punainen chili
Mausta flank steak tacomausteella sekä suolalla ja paista paistinpannulla mehukkaan kypsäksi (medium). Paistoaika on noin 3 minuuttia per puoli. Jätä liha muutamaksi minuutiksi folion alle vetäytymään ja leikkaa sitten ohuita siivuja täytteeksi.
Leikkaa pesty sydänsalaatti ohuiksi suikaleiksi ja ripottele se tortillojen päälle.
Maustettu ranskankerma
200 g ranskankermaa
1 tl hienoa merisuolaa
1 lime
Raasta limenkuori hienolla raastimella ja sekoita se ranskankerman sekä suolan kanssa keskenään hyvin sekaisin. Purista limestä kevyesti mehua joukkoon makusi mukaan ja tarjoile kastike tortillojen kanssa.
Marinoitu punasipuli
1 punasipuli
1 dl punaviinietikkaa
0,7 dl hienoa sokeria
0,3 dl vettä
ripaus suolaa
Kaada etikka, sokeri sekä vesi kattilaan ja keitä 5 minuutin ajan. Leikkaa sillä aikaa kuorittu punasipuli puoliksi ja sen jälkeen ohuen ohuiksi lohkoiksi. Nosta sipulit lämpimään etikkaliemeen ja anna maustua vähintään 3 tuntia. Siivilöi pehmentyneet sipulit ja nostele niitä tortillojen päälle makusi mukaan.